Ammattilaiselta ammattilaiselle - Tarinoita yli 200 kouluttajakumppanin verkostolta

IT-palvelujohtaminen, Monitoimittajaympäristö

Saatko sinä arvoa ulkoistetuista palveluistasi?

Ulkoistaminen on yksinkertainen konsepti: Palveluiden tai tavaroiden hankkimista ulkoiselta tuottajalta sisäisen tuottamisen sijaan. Organisaatiot ulkoistavat monesta eri syystä: 

  • pääsy parhaaseen osaamiseen
  • alhaisemmat kustannukset
  • skaalautuvammat resurssit
  • keskittyminen ydinosaamiseen
  • tasapaino pääomakustannusten ja operatiivisten kustannusten välillä

Saavuttaakseen haluamansa arvon ulkoistuksesta, organisaatioiden pitää valita toimittajansa huolella ja johtaa heitä sopimussuhteessa.

Palveluita on ulkoistettu Suomessa jo kauan ja monin paikoin ulkoistushuuman aalto on jo pyyhkäissyt organisaatioiden yli. Monella organisaatiolla monimutkainen hankintaympäristö, jossa monta toimittajaa tarjoaa laajan joukon erilaisia palveluita. Markkinan tarkastelu osoittaa, että moni organisaatio on jo siirtynyt puhtaasta ulkoistusajattelusta palveluintegraattori-ajatteluun monitoimittajaympäristössään. Vaikka ulkoistuksia on tehty jo pidemmän aikaa ja integraattoriroolikin on tunnistettu, moni organisaatio kohtaa silti haasteita ulkoistuksella haetun arvon realisoimiseksi.

Monitoimittajaympäristöä voi hallita ja monitoimittajaympäristö voi tuottaa arvoa. Vaihtoehtoja miten monitoimittajaympäristöä johdetaan on monia ja ne sopivat erilaisille organisaatioille eri tilanteisiin. Ei ole yhtä yksinkertaista ratkaisua, joka sopii kaikkiin tilanteisiin. Erilaiset vaihtoehdot vaativat myös ostajalta erilaisia kyvykkyyksiä. Voidakseen tehdä valintansa on siis tiedettävä mitä vaihtoehtoja on, minkälaisia kyvykkyyksiä ne vaativat ja mitä kyvykkyyksiä omalla organisaatiolla on ulkoistuksen tekemiseksi ja monitoimittajaympäristön hallitsemiseksi.

Kansainväliset toimijat EXIN ja BCS ovat kehittäneet monitoimittajaympäristön hallintaan viitekehyksen, joka kokoaa monitoimittajaverkoston hallinnan parhaat käytännöt. Wakaru tarjoaa ensimmäisenä Suomessa tämän viitekehyksen SIAM® Foundation –valmennusta. Olit sitten ulkoistusta miettivä tai sitä jo harjoittanut palvelunhallinnan tai hankinnan ammattilainen, tule mukaan SIAM® Foundation-kurssille. Opit laaja-alaisesti, mistä aihealueesta on kysymys ja minkälaisia erilaisia lähestymistapoja ja hyväksi koettuja käytäntöjä monitoimittajaverkoston hallintaan liittyy. Opit myös kokeneiden valmentajiemme ja muiden osallistujien kanssa tehtyjen harjoitustehtävien avulla, miten sinä voit hallita ulkoistettua palveluntuotantoa monitoimittajaverkostossasi paremmin.

Tervetuloa Helsingissä 14.11. järjestettävään SIAM 2018 -tapahtumaan kuulemaan käytännön kokemuksista!

Tutustu myös maksuttomaan SIAM webinaarisarjaan:
Mitä on SIAM ja miksi SIAM on tärkeää?
Palveluintegraatio (SIAM) ulkoistetuissa palveluissa 
Käytännön monitoimittaja-orkestrointi

lari_peltoniemi_200x200

Lari Peltoniemi

Kirjoittaja on työskennellyt prosessien ja toiminnan kehittämisen ja arvioinnin alueella yli 10 vuotta. Päätoimisesti IT-palveluiden prosessien määrittelyn, kehittämisen ja johtamisen alueella hän on toiminut vuodesta 2005. Hän on konsultoinut ja valmentanut useita suomalaisia ja kansainvälisiä yrityksiä ja organisaatioita ITIL/ITSM prosessien määrittelyihin, käyttöönottoon ja kehittämiseen liittyen. Lari on myös SIAM Foundation -valmentaja ja Suomen ensimmäinen sertifioitu ITIL Practitioner -kouluttaja.

dm0801554_0_2624e945e75ca11e814024e6f47a7ee1